Perimysjärjestys Suomessa
Perimysjärjestys on Suomessa kolmiportainen. Perimysjärjestys määritellään perintökaaressa.
Perintökaari jakaa lain määrittelemät perilliset kolmeen perillisten ryhmään, parenteeliin.
Periminen tapahtuu perillisryhmien mukaisessa järjestyksessä niin, että jos edelliseen perillisryhmään kuuluvista perillisistä on edes joku elossa, perinnöstä ei siirry mitään seuraavaan perillisryhmään.
Yksinkertaistettuna perimysjärjestys menee seuraavasti: vainajan perivät hänen lapsensa, ja ellei lapsia tai näiden jälkeläisiä ole, perintö menee puolisolle; ellei puolisoa ole, vanhemmille ja näiden kuoltua (ennen perittävää) vanhempien muille lapsille tai näiden jälkeläisille; ellei näitäkään ole, vainajan isovanhemmille tai näiden lapsille.
Esimerkki: Perittävällä on ollut aviopuoliso ja kaksi lasta, joista lapsista toinen on kuollut ennen perittävää, eikä kuolleella lapsella ollut omia lapsia. Perittävän vanhemmat ovat elossa. Myös puoliso on edelleen elossa.
Perittävän lapset kuuluvat ensimmäiseen perillisryhmään ja vanhemmat toiseen.
Koska ensimmäiseen perillisryhmään kuuluva toinen lapsi on elossa, hän saa perittävän jälkeen koko perinnön. Vanhemmat eivät saa mitään. Myöskään puoliso ei peri mitään.
Puolison asemaa perimyksessä käsitellään tässä artikkelissa jäljempänä.
Jos perittävä haluaa poiketa tästä lakimääräisestä perimysjärjestyksestä, perittävän tulee laatia testamentti.
Perimysjärjestyksen selvittämien saattaa olla joissakin tilanteissa ongelma, kuten esimerkiksi samassa onnettomuudessa menehtyneiden kohdalla. Perintökaaressa asetetaan tältä varalta ns. laillinen olettama: Jos ei voida todistaa perillisen eläneen perittävän jälkeen, hänen on katsottava kuolleen ennen tätä.
Kussakin perillisten ryhmässä perilliset saavat täyden omistusoikeuden perimäänsä omaisuuteen.
Puoliso on erityistapaus, hän ei kuulu mihinkään perillisryhmään, eikä hän saa täyttä omistusoikeutta.
Ensimmäinen parenteeli eli rintaperillisten perillisryhmä
Perimysjärjestyksen mukaan kuolleen henkilön lapset perivät vanhempansa (perintökaari 2 luvun 1 §). Lapset saavat yhtä suuren osan perinnöstä kukin.
Jos perittävän lapsi on kuollut, tulevat puolestaan hänen jälkeläisensä kuolleen lapsen sijaan ja jakavat keskenään tälle kuolleelle lapselle muuten tulleen osuuden.
Tässä ensimmäisessä perillisryhmässä, rintaperillisten ryhmässä, edellä kuvattu sijaantulo-oikeus on rajoittamaton.
Testamentilla voidaan poiketa perimysjärjestyksestä, mutta rintaperillistä suojaa perittävän (hänet sivuuttavaa) testamenttia vastaan rintaperillisen oikeus lakiosaan. Lakiosa on puolet perintöosasta (perintökaari 7 luvun 1 §).
On kuitenkin tilanteita, joissa jopa rintaperillinen voi jäädä ilman hänelle muuten kuuluvaa lakiosaa (perittävän kuoleman aiheuttaminen tahallisella rikoksella, testamentin hävittäminen tai salaaminen, perittävä on tehnyt perillisen perinnöttömäksi). Nämä ovat kuitenkin harvinaisia. Yleensä testamentti, jossa on sivuutettu rintaperillinen, on osittain tehoton häntä kohtaan.
Lakiosa ei tule perilliselle automaattisesti, vaan sitä pitää vaatia, viimeistään kuuden kuukauden kuluessa testamentin tiedoksisaamisesta. Testamentin saajan on annettava testamentti tiedoksi perillisille haastemiehen välityksellä tai muuten todistettavasti (kullekin perilliselle erikseen), jotta em. määräaika alkaa kulua. Perillisille on annettava samalla oikeaksi todistettu jäljennös testamentista (perintökaari 14 luvun 4 §).
Lakiosan määrää laskettaessa otetaan huomioon toissijaisten perillisten mahdollinen oikeus ensiksi kuolleen puolison perintöön (ks. toissijaiset perilliset).
Ensimmäisen ja toisen parenteelin välissä on puolison perintöoikeus. Tästä jäljempänä.
Toinen parenteeli eli vanhempien perillisryhmä
Toisen perillisryhmän muodostavat perittävän vanhemmat, näiden lapset (perittävän sisarukset) ja näiden lapset jne. Ensin perivät perittävän vanhemmat, kumpikin saa puolet perinnöstä (perintökaari 2 luvun 2 §).
Jos vanhempi on kuollut, hänen sijaansa tulevat hänen (muut) lapsensa.
Tässäkin perillisryhmässä sijaantulo jatkuu ja perintö siirtyy aina uudelle sukupolvelle. Jokainen haara saa yhtä suuren osan siitä perinnöstä, joka olisi kuulunut perintöön oikeutetulle, jos tämä olisi ollut elossa - aivan kuten ensimmäisessä perillistyhmässä.
Sijaantulo-oikeus on vanhempien perillisryhmässä rajoittamaton. Jos siis perittävältä ei jäänyt rintaperillisiä mutta vanhemmat ovat elossa, saavat kumpikin hänen vanhemmistaan puolet perinnöstä (perintökaari 2 luvun 2 §).
Esimerkki: Perittävä ei ollut naimisissa eikä hänellä ollut lapsia. Perittävän vanhemmista on toinen kuollut, toinen on elossa. Perittävällä on kaksi elossa olevaa sisarusta, veli ja sisar, ja näillä ja perittävällä on yhteiset vanhemmat. Kuolleen vanhemman omista vanhemmista (perittävän isovanhemmista) toinen on yhä elossa, mutta kuollut vanhempi oli näiden ainoa lapsi.
Elossa oleva vanhempi saa puolet (½) perinnöstä. Koska toinen vanhemmista on kuollut, tulevat hänen elossa olevat lapsensa hänen sijaansa. Näin perittävän veli saa yhden neljäsosan (1/4) ja sisar samoin yhden neljäsosan (1/4). Isovanhempi on seuraavassa perillisryhmässä eikä saa mitään, eikä asiaan vaikuta se, onko kuolleella isovanhemmalla muita lapsia.
Kolmas parenteeli eli isovanhempien perillisryhmä
Kolmannen perillisryhmän muodostavat perittävän isovanhemmat ja heidän lapsensa. Jollei perittävällä ollut enää elossa olevia vanhempia, sisaruksia tai näiden jälkeläisiä, menee koko perintö perittävän isän ja äidin vanhemmille (perintökaari 2 luvun 3 §).
Jos isän tai äidin vanhemmista on joku kuollut, menee hänelle muuten tullut osa perinnöstä hänen lapsilleen yhtä suurin osin. Tämä pidemmälle ei tässä perillisten ryhmässä ole sijaantulo-oikeutta. Siten perittävän setä tai täti voi periä tämän (tai saada osan perinnöstä, tapauksen mukaan), mutta serkut eivät peri kuollutta serkkuaan.
Muut sukulaiset eivät peri (perintökaari 2 luvun 5 §).
Puolison perintöoikeus
Jos perittävä oli kuollessaan naimisissa, mutta häneltä ei ole jäänyt rintaperillistä (siis lasta, lapsenlasta, lapsenlapsenlasta jne.), menee koko perintö eloonjääneelle puolisolle.
Vain aviopuoliso perii puolisonsa. Avopuoliso ei. Tätä voidaan muuttaa testamentilla.
Puoliso ei peri puolisonsa omaisuutta täydellä omistusoikeudella, vaan hänen oikeutensa on rajoitetumpi. Puoliso saa määrätä eläessään puolisolta perimästään omaisuudesta kuten omastaan, mutta hän ei voi määrätä siitä testamentilla. Eloonjäänyt puoliso voi myydä omaisuutta vapaasti sekä antaa sitä lahjana halutessaan.
Kun eloonjäänyt puoliso aikanaan kuolee, lähtökohtaisesti puolet hänen omaisuudestaan palaa häntä ennen kuolleen puolison sukuun: Tämän osan perinnöstä saavat ensiksi kuolleen puolison vanhemmat, näiden lapset tai lasten jälkeläiset, sen mukaan miten edellä vanhempien perillisryhmän (toisen parenteelin) kohdalla tämä osa omaisuudesta jakaantuu (perintökaari 3 luvun 1 §). Näitä perillisiä sanotaan toissijaisiksi perillisiksi.
Perintökaaressa on tarkennuksia, vastikkeita ja oikaisuja huomioitavaksi ensiksi kuolleen sukuun palaavan omaisuuden määrää laskettaessa, joten sääntö puolesta lesken omaisuudesta on lähinnä lähtökohta.
Käytännössä yleensä päädytään määrään, joka vastaa sitä suhteellista arvoa kummankin yhteenlasketusta omaisuudesta, jonka leski peri puolisoltaan.
Eli jos leski peri puolisoltaan 1/3 siitä omaisuudesta, joka hänellä perinnön saamisen jälkeen yhteensä on, lesken kuoltua toissijaisille perillisille palaa 1/3 lesken kuolinpesän arvosta, ei puolta.
Toissijaisille perillisille annetaan ensisijaisesti sitä omaisuutta, jonka leski peri ensin kuolleelta puolisoltaan.
Jos leski on solminut uuden avioliiton, tilanteesta saattaa tulla varsin monimutkainen lesken kuoltua. Siksi leskellä (mutta ei toissijaisilla perillisillä) on oikeus vaatia jakoa hänen ja toissijaisten perillisten välillä.
Esimerkki: Pari oli avioliitossa, kun toinen puolisoista kuoli. Kuolleella puolisolla ei ollut lapsia, hänen vanhempansa ovat kuolleet, mutta hänellä oli elossa oleva sisar.
Tässä vaiheessa perintö menee eloon jääneelle puolisolle lain määräyksen perusteella, ja tämä eloonjäänyt puoliso omistaa koko omaisuuden. Eloonjääneellä puolisolla on lapsi edellisestä, aiemmin päättyneestä avioliitostaan. Eloonjäänyt puoliso kuolee.
Ensiksi kuolleen puolison omaisuuden ja lesken omaisuuksien suhde arvioidaan ensiksi kuolleen puolison kuolinhetken mukaisia arvoja käyttäen. Saman suhdeluvun mukainen osa lesken kuolinpesän arvosta menee ensiksi kuolleen puolison toissijaisille perillisille. Eli viimeksi kuolleen puolison omaisuus jaetaan mainittua suhdelukua noudattaen hänen oman lapsensa ja ensiksi kuolleen puolison sisaren kesken.
Jos ensiksi kuolleella puolisolla ei ole enää jälkeenjääneen puolison (lesken) kuollessa toissijaisia perillisiä, tämä osuus perinnöstä siirtyy pysyvästi jälkeenjääneen puolison perillisille. Ja melkein päinvastoin: jos lesken jälkeen ei ole perillisiä, siirtyy lesken omaisuus toissijaisille perillisille, mutta ei ensiksi kuolleen isovanhempien perillisryhmään, esimerkiksi ensiksi kuolleen puolison setä ei voi periä leskeä perimysjärjestyksen perusteella.
Ensiksi kuolleen puolison testamentti voi poistaa toissijaisten perillisten oikeudet kokonaan myös silloin kun asiasta ei mainita mitään. Nimittäin jos testamentilla määrätään omistusoikeus omaisuuteen jälkeenjäävälle puolisolle, tämän katsotaan saaneen omaisuuden testamentin perusteella rajoittamattomalla omistusoikeudella, eikä tällöin omaisuus enää palaa ensiksi kuolleen sukuun.
Käyttöoikeustestamentti ei muuta toissijaisten perillisten asemaa.
Puolison perintöoikeutta ei pidä sekoittaa puolison avio-oikeuden vaikutusten selvittämiseen. Kokonaan eri asia on, että puolisonsa kuoltua leski puoliso säilyttää oman omaisuutensa, ja saattaa olla oikeutettu avio-oikeutensa nojalla saamaan tasoitusta (tasinkoa) kuolleen puolisonsa kuolinpesästä, jos tämä oli leskeä varakkaampi eikä avio-oikeutta ollut suljettu pois avioehdolla. Jos puolisoilla oli avio-oikeus toistensa omaisuuteen, tämä tasinko määritellään avioliiton varallisuussuhteet selvittävässä osituksessa aivan kuten avioerotilanteissa.
Ositus voidaan toimittaa milloin vain lesken niin halutessa, mutta usein ositus suoritetaan perinnönjaon yhteydessä välittömästi perinnönjakoa edeltävänä toimenpiteenä, jopa niin että ne käsitellään samassa asiakirjassa. Tällä sivustolla on oma tekstinsä osituksesta.
Ei perillisiä – valtio perii
Ellei perittävällä ollut perillisiä kuollessaan, eikä hän ollut tehnyt testamenttia, hänen omaisuutensa menee valtiolle.
Valtion puolesta perintöasioita hoitaa Valtiokonttori. Valtiokonttori voi päättää, että valtion saama omaisuus luovutetaan kokonaan tai osittain perittävän läheiselle, jos tätä pidetään (Valtiokonttorissa) kohtuullisena ratkaisuna.
Valtiokonttori voi päättää, että omaisuus luovutetaan sille kunnalle, jossa perittävä viimeksi asui. Kiinteä omaisuus voidaan luovuttaa sille kunnalle, jossa omaisuus sijaitsee (perintökaari 5 luku).
Perimysjärjestys Suomen vai muun valtion lain mukaan
Suomen kansalainen voi tulla arvioitavaksi myös toisen valtion perimysjärjestyksen mukaan, jos hänellä on selvä liittymä tuohon valtioon. Riittävä liittymä syntyy usein pidemmän oleskelun perusteella.
Lähtökohtaisesti sovelletaan sen valtion lakia, jossa perittävällä oli kotipaikka kuollessaan (perintökaari 26 luvun 5 §). Käytännössä - suomalaisen tulkinnan mukaan - tämä tarkoittaa vähintään yli 6 kk:n kestoista asumista tuossa kyseisessä valtiossa.
Jos perittävällä oli ollut aikaisemmin kotipaikka toisessa valtiossa, tuon valtion lakia sovelletaan vain, jos perittävä oli kuollessaan sen valtion kansalainen tai oli asunut ko. valtiossa vähintään viiden vuoden ajan välittömästi ennen kuolemaansa. Näin pidempiaikainen asuminen esimerkiksi Espanjan aurinkorannikolla saattaa johtaa Espanjan lain soveltamiseen, ellei perittävä ollut tehnyt testamenttia.
Jos perittävä on ollut toisen valtion kansalainen, tai hänellä on ollut (kuollessaan tai aiemmin) kotipaikka muualla kuin Suomessa, hän voi testamentilla määrätä minkä maan (kansalaisuutensa valtion tai asuinmaansa vaiko Suomen) lakia hänen perintöään koskevissa asioissa noudatetaan (perintökaari 26 luvun 6 §).
Toki perusteita on muitakin kuin edellä mainitut, ja osa niistä tulee sen valtion lainsäädännöstä, johon liittymä on, samoin kuin perintöä koskevia muitakin määräyksiä.
EU:ssa on voimassa ns. EU:n perintöasetus, jossa on tarkempia määräyksiä Euroopan Unionin aluetta koskien, erityisesti siitä minkä maan lakia milloinkin sovelletaan. Asetuksessa otettiin käyttöön eurooppalainen perintötodistus, jolla voi osoittaa asemansa ja käyttää oikeuksiaan rajat ylittävissä perintötilanteissa.
EU:n perintöasetus korostaa testamentin merkitystä. Jos perittävällä on ollut kotipaikka muussa valtiossa, tai hän on pidempiaikaisesti oleskellut siellä, on lähes aina järkevää tehdä testamentti.
Perintöasetus ei poista perimysjärjestyksen eroja valtioiden välillä, kyse on enemmän siitä, minkä maan lakia kulloinkin sovelletaan. Erityisesti puolison perintöoikeuden kohdalla on merkittäviä eroja EU:n jäsenvaltioiden välillä – jopa siinä määrin että eräissä puoliso ei peri lainkaan.
Kirjoittaja:
Olli-Pekka Myllynen
Olli-Pekka Myllynen on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin Yliopistosta 1995 (ylempi korkeakoulututkinto). Hän on toiminut lakimiehenä ja lakiasiainjohtajana sekä vuodesta 2009 omassa lakiasiantoimistossaan. Hän on toiminut jäsenenä (tuomarina) markkinatuomioistuimessa ja työsuhdekeksintölautakunnassa. Olli-Pekalla on yritysjuridiikan osaamisen lisäksi aina ollut kiinnostus perhe- ja perintöoikeuteen sen sisäisen loogisuuden vuoksi.
Andoms Lakiasiat Oy hoitaa yksityishenkilöiden lakiasioita Suomessa, vaikka käytännön syistä keskeisimmäksi toimialueeksi on muodostunut Uusimaa.