Avioero ja ositus

Kun avioliitto päättyy, puolisoiden varallisuussuhteet selvitetään ja omaisuus jaetaan osituksessa.

Ositusta ei pidä jättää tekemättä. Tekemättä jätetty ositus aiheuttaa jatkuvasti ongelmia.

Ositus voidaan tehdä puolisoiden välisenä sopimusosituksena tai pesänjakajan suorittamana toimitusosituksena. Osituksessa kannattaa käyttää lakimiestä apuna, myös sopimusosituksessa. Osituskirja on tehtävä avioliittolain määräämässä muodossa.

Ositusta voi vaatia kumpi tahansa puolisoista heti, kun avioero on vireillä tuomioistuimessa eli avioerohakemus on jätetty ja kirjattu vastaanotetuksi. Avioeropäätöstä ei tarvitse odottaa.

Osituksessa ei käsitellä lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta tai elatusapua, vaan ositus on puhtaasti puolisoiden omaisuuden jakotoimitus.

Vaikka osituksen seurauksena omaisuus tuleekin jaettua, ositus on muutakin kuin yksinkertainen omaisuuden erottelu ja yhteisen omaisuuden jako avioeron takia. Osituksessa selvitetään avio-oikeuden vaikutus omaisuuden jakoon, mahdollinen tasinko sekä toiselle osapuolelle ehkä suoritettavat vastikkeet.

Ositus puolison kuoleman jälkeen

Kun avioliitto päättyy puolison kuolemaan, ositus on tehtävä, jotta on selvää miten avio-oikeus omaisuuden jakoon vaikuttaa ja mikä omaisuus on lesken ja mikä oli vainajan. Tällaista ositusta kutsutaan nimityksellä jäämistöositus.

Ennen ositusta kaikki omaisuus, niin lesken kuin kuolleen puolison omaisuus, kuuluu kuolinpesään. Kaikkiin kuolinpesää koskeviin toimenpiteisiin tarvitaan jokaisen kuolinpesän osakkaan suostumus.

Ja toisinpäin: ositukseen saakka leski on kuolinpesän hallintoon oikeutettu osakas siinä missä perillisetkin, ja myös hänen suostumuksensa tarvitaan kaikissa kuolinpesän asioissa.

Vaikka leski ja osakkaat voivat elää ns. jakamattomassa kuolinpesässä, tästä voi aiheutua niin kuolinpesälle kuin leskelle käytännön ongelmia omaisuuden käytössä (tapauksesta riippuen).

Oikein tehdyssä perunkirjoituksessa tehdään karkea laskennallinen ositus perintöveron määräämistä varten. Tämä laskennallinen ositus ei poista varsinaisen osituksen tarvetta, ja on usein hyvin puutteellinen.

Ositukseen vainajan ja lesken omaisuuden selvittämiseksi liittyy tasinkoa koskeva erityissäännös. Lesken ei tarvitse antaa tasinkoa ensin kuolleen puolison perillisille eikä testamentinsaajille (jotka saattavat olla perillistä vastaavassa asemassa), vaan hän voi kieltäytyä tasingon suorittamisesta. Tähän voi vedota vain leski, eivät enää hänen perillisensä, mikäli ositusta on lykätty myös lesken kuoleman jälkeiseen aikaan.

Andoms osituksen asiantuntijana

Andoms Lakiasiat on hoitanut lukuisia osituksia eri tavoin. Olemme toimineet mm. käräjäoikeuden määräämänä pesänjakajana. Olemme laatineet pyynnöstä ositussopimuksia tai edustaneet ositukseen liittyvissä neuvotteluissa toista osapuolta.

Jos tarvitset apua osituksessa, ota yhteyttä.

Ositusta ei kannata lykätä tai jättää tekemättä

Oikeus vaatia ositusta ei vanhene, tosin tästäkin säännöstä on muodostumasta erityisiä poikkeuksia, joita ei voida tässä käsitellä.

Ellei ositusta ole tehty lain edellyttämällä tavalla, asia voi tulla yllättäen vastaan vuosienkin jälkeen esimerkiksi aiemman puolison uuden avioliiton päättyessä eroon - tai vaikka aiemman puolison myöhemmän aviopuolison kuollessa. Tällöin tekemättä jäänyt ositus tulee tehtäväksi ensin myöhemmässä osituksessa jaettavan omaisuuden selvittämiseksi.

Tuolloin voi olla vaikea selvittää, mikä omaisuus on ensimmäisessä osituksessa avio-oikeuden ulkopuolista (eikä siis vaikuta tasinkoon). Pahimmassa tapauksessa omaksi ajatellusta omaisuudestaan voi joutua luopumaan entisen puolison avioeron tai tämän kuoleman takia.

Omaisuus, joka on tullut avio-oikeuden alaisen omaisuuden sijaan, on lähtökohtaisesti yhä avio-oikeuden alaista omaisuutta, ja esimerkiksi kalliimman asunnon avioeron jälkeen hankkinut voi joutua ongelmiin, jos on käyttänyt hankintaan avioliiton aikana saatuja varoja.

Asiat muuttuvat käytännössä monimutkaisemmaksi ja vaikeammiksi näyttää toteen, jos ositusta lykätään vuosikaupalla. Oma ongelmansa voi olla vielä siitä, että ositus suoritetaan sen ositushetken omaisuuden arvon mukaan eikä avioerohetkenä vallinneiden arvojen mukaan.

Ositus ja avio-oikeus

Lähtökohtaisesti aviopuolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen avioliiton solmimisesta ositusperusteen syntyyn saakka, siis avioerohakemuksen jättämiseen käräjäoikeuteen taikka puolison kuolemaan saakka.

Ositusperusteen syntymisen jälkeen tilanne muuttuu: avio-oikeus on edelleen voimassa (osituksen suorittamiseen saakka), mutta se ei enää ulotu kaikkeen ositusperusteen syntyhetken jälkeen ansaittuun tai saatuun omaisuuteen (Avioliittolaki 90§). Näin lähes jokaisessa osituksessa onkin avio-oikeuden alaista ja avio-oikeudesta vapaata omaisuutta.

Avio-oikeuden puuttuminen avioliiton aikana on poikkeus, jolle on löydyttävä peruste. Tällainen voi olla avioehto, testamenttiin tai lahjakirjaan sisältyvä ehto. Lisäksi avio-oikeudesta vapaata ovat eräät henkilökohtaiset oikeudet, jotka eivät ole ulosmitattavissa. Esimerkkinä viimeksi mainitusta on vakuutuskorvaus henkilövakuutuksen edunsaajamääräyksen perusteella tai henkilövahingosta maksettava korvaus sekä tekijänoikeus.

Ositus voi tulla tehtäväksi myös kahden kuolinpesän välillä ennen perinnönjakoa. Jos leski oli jäänyt elämään jakamattomassa kuolinpesässä eikä ositusta ole tehty, lesken kuollessa avio-oikeus oli yhä voimassa kuolinpesien välillä. Ilman ositusta ei ole selvää mikä omaisuus kuuluu mihinkin kuolinpesään.

Omaisuuden jakaminen osituksessa

Pääajatus osituksessa on, että avioliiton päättyessä puolisoiden kesken tapahtuu omaisuuden tasaus, eli avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö jaetaan tasan, ensin laskennallisesti ja sitten myös todellisuudessa.

Lähtökohtaisesti kumpikin puolisoista säilyttää oman omaisuutensa. Varakkaampi suorittaa toiselle tasinkoa siten, että avio-oikeuden alainen omaisuus olisi laskennallisesti yhtä suuri.

Avioliitossa puolisolla voi olla kahdenlaista omaisuutta, avio-oikeuden alaista ja avio-oikeudesta vapaata omaisuutta. Osituksessa selvitetään myös avio-oikeudesta vapaa omaisuus, mutta osituksessa jaon kohteena on avio-oikeuden alainen omaisuus.

Yritetään sanoa tämä toisin sanoin: kumpikin saa puolet puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden säästöstä, ellei avioehto tai jonkun erityisen omaisuuden saannon ehto toisin määrää.

Osituksessa omaisuuden jako perustuu osituslaskelmaan, joka on yleensä keskeinen osa ositussopimusta (tai pesänjakajan päätöstä osituksesta). Yleensä osituslaskelmaa edeltää omaisuuden luettelointi.

Avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö saadaan selville laskemalla ensin kummankin puolison osalta omaisuus erikseen vähentämällä velat varoista ja laskemalla kummankin näin saatu omaisuus yhteen. Tämä omaisuuden säästö jaetaan laskennallisesti kahtia, verrataan kummankin kohdalla saatuun (avio-oikeuden alaisen) omaisuuden säästöön, ja varakkaampi suorittaa erotuksen tasinkona toiselle puolisolle. Jos puolison velat ylittävät varat, laskelmassa käytetään tällaisen puolison kohdalla omaisuuden arvona nollaa - muuten laskelma johtaisi toisen velkojen kattamiseen toisen omaisuudella.

Pääsääntö on, että kumpikin puoliso saa arvomääräisesti yhtä paljon omaisuutta. Tästä tasajaon periaatteesta on poikkeuksia, kuten laskelmassa huomioitavat puolison vaatimat vastikkeet.

Yhteinen omaisuus jaetaan eri omistajille vain jomman kumman niin vaatiessa, muuten omaisuuden yhteisomistus säilyy.

Eräissä tilanteissa ositusta voidaan laskelman lopputuloksesta riippumatta kohtuullistaa: edellytyksenä on, että ositus johtaisi muuten kohtuuttomaan lopputulokseen tai että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen kohtuullistamiseen on päädytty mm. hyvin lyhytkestoisissa avioliitoissa, joissa on ollut suuria eroja puolisoiden omaisuuden arvossa.

Avioehto ja ositus

Avioehdolla voidaan sopia etukäteen siitä, koskeeko avio-oikeus puolisoiden omaisuutta. Avioehdolla voi sopia 1) että kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta mihinkään toisen omaisuuteen, 2) ettei kummallakaan ole avio-oikeutta tiettyyn toisen omaisuuteen tai 3) että toisella ei ole avio-oikeutta tiettyyn toisen omaisuuteen tai mihinkään toisen omaisuuteen (Avioliittolaki 41§).

Jos puolisoilla on kummankin puolison avio-oikeuden täydellisesti poissulkeva avioehto, osituksen sijaan suoritetaan omaisuuden erottelu. Erottelu voi myös muuttua ositukseksi avioehdon sovittelun takia. Avioehto on määrämuotoinen sopimus, joka on rekisteröitävä maistraatin avioehtorekisteriin. Vain rekisteröity avioehto on pätevä.

Koska avioehdolla ei voi sopia kuin avioliittolain tarkoittamista seikoista, yleistymässä on avioehdosta erillinen sopimus avioeron varalle, jossa sovitaan mahdollisen osituksen yksityiskohdista ennakolta. Avioehdosta poiketen tämä ei edellytä rekisteröintiä, eikä vaikuta osituksessa puolison kuoleman jälkeen. Osituksen esisopimuksena tämä sopimus on kuitenkin määrämuotoinen.

Avio-oikeus on voitu poissulkea myös jonkin erityisen omaisuuden osalta, jos se on saatu testamentilla tai lahjoituksena, ja testamentissa tai lahjakirjassa on mainittu, että saajan puolisolla ei ole avio-oikeutta kyseiseen omaisuuteen.

Avioehto on ehdottoman tärkeä perheissä, joissa toinen puolisoista toimii yrittäjänä. Jos yrittäjälle tulee avioero tai puoliso kuolee, yrityksen osakkeiden arvo (tai toiminimiyrittäjän tapauksessa yrityksen omaisuuden arvo), otetaan huomioon osituksessa. Osakkeita voi olla mahdotonta realisoida, ja toiminimiyrittäjä tuskin voi luopua yrityksen koneista ja laitteista. Jos yrittäjän puoliso kuolee ilman avioehtoa, perintöveroa määrättäessä yrityksen omaisuus vaikuttaa jopa perintöveroa korottavasti.

Ositus ja velat

Ositus (tai avioero taikka puolison kuolema) ei vaikuta velvollisuuteen maksaa velka kolmannelle. Usein kuitenkin esimerkiksi pankkien lainasopimuksissa on ehtoja velallisten avioeron (tai puolison kuoleman) varalta, kuten esimerkiksi korkomarginaalien nouseminen asuntolainoissa. Nämä ehdot selviävät lainasopimuksista. Sopimusehdot säilyvät edelleen voimassa avioerosta (tai puolison kuolemasta) riippumatta.

Velalla on kuitenkin vaikutuksensa ositukseen. Jos puolisoilla on yhteistä velkaa, kummallakin puolisolla (ja kuolleen puolison kuolinpesällä) on oikeus vaatia, että ennen ositusta velasta suoritetaan toisen puolen osuus, tai että puoliso antaa sen maksamisesta vakuuden (Avioliittolaki 88§). Jos toinen puoliso ei maksa (tai anna vakuutta), voi toinen ottaa velan vastattavakseen ja saada vastaavan määrän toisen puolison omaisuutta osituksessa (Avioliittolaki 101§).

Puolisot voivat luonnollisesti jatkaa velasta vastaamisesta kuten aiemminkin. Näin käy, ellei toinen ota velkaa vastattavakseen. Tällöin vastuu jatkuu velan ehtojen mukaan, eikä rajoitu vain puoleen määrästä.

Omaisuuden muutokset avioeron hakemisen tai puolison kuoleman jälkeen

Avioliittolain lähtökohtana on, että vain ennen ositusperusteen syntyhetkeä puolisolle tullut omaisuus kuuluu avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen. Toisinaan ositusperusteen syntymisen ja osituksen toteuttamisen välitilan aikana tapahtuneet omaisuuden muutokset tuottavat ongelmia.

Miten on käsiteltävä tämän välitilan aikana saatua omaisuutta?

Välitilan aikana saatu omaisuus on edelleen avio-oikeuden alaista osituksen toimittamiseen saakka, lukuun ottamatta omaisuutta, jonka puoliso on ansainnut taikka saanut perintönä, lahjana tai testamentin nojalla sen jälkeen, kun avioeroa koskeva asia on tullut vireille. Vastaavaa sovelletaan myös puolison kuoleman jälkeen tehtävässä osituksessa – ja tämä on seikka joka vaikeuttaa huomattavasti kauan osittamatta olleiden kuolinpesien jakamista.

Esimerkiksi puolison ansiotulot avioerohakemuksen vireille tulon (hakemuksen jättämisen) jälkeen ovat avio-oikeuden ulkopuolista omaisuutta, eikä niitä lasketa jaettavaan omaisuuteen. Yleisempi on kuitenkin köyhtymisen ongelma. Velat otetaan osituslaskelmassa huomioon aina osituksen toimittamiseen saakka. Puolison velkaantuminen saattaa kuitenkin oikeuttaa toisen puolison vaatimaan vastiketta osituksessa.

Vastikkeet

Vastikkeita voi vaatia mm. silloin kun on itse käyttänyt avio-oikeuden ulkopuolista omaisuutta avio-oikeuden alaisen omaisuuden parantamiseen (esim. lahjana saatuja varoja remonttiin), puoliso on olennaisesti hoitanut taloudellisia asioitaan huolimattomasti (ja esim. ottanut tämän vuoksi velkaa), lahjoittanut omaisuuttaan, muuten hukannut omaisuuttaan tai aiheuttanut sen arvon alentumista. Vastikejärjestelmän tarkoituksena on oikaista puolison toiminnan (tai toisinaan passiivisuuden) aiheuttamaa epäsuhtaa ja ennallistaa tilanne siihen, missä oltaisiin jos molemmat puolisot olisivat hoitaneet omaisuuttaan niin että avio-oikeuden alainen omaisuus ei olisi vähentynyt toisen puolison vahingoksi. Useimmiten vastiketta voi vaatia vain, kun näin ajateltu poikkeama on olennainen, siis ei aivan vähäinen.

Ositussopimus vai pesänjakajan suorittama toimitusositus

Ositus on mahdollista tehdä joko puolisoiden välisenä sopimuksena, tai pesänjakajan suorittamana toimitusosituksena. Ositussopimusta ei voi allekirjoittaa sähköisesti (Laki sähköisen viestinnän palveluista 181 §).

Pesänjakajaa joudutaan käytännössä hakemaan mm. silloin, kun sopimusta ei saada aikaiseksi. Missään tapauksessa ositusta ei kannata jättää hoitamatta: asia muuttuu käytännössä vain hankalammaksi, ja esimerkiksi kodin myyminen voi olla mahdotonta.

Pesänjakajan määräämistä haetaan puolison (kumman tahansa) kotipaikan käräjäoikeudelta. Hakija ehdottaa sopivaa pesänjakajaa, jolta on saatu tehtävään suostumus. Hakemus ei tarvitse erityisiä perusteluja, mutta pesänjakajaksi ehdotetulta on saatava suostumus tehtävään. Pesänjakajaksi on valittava puolueeton henkilö, ja yleensä tämä on lakimies. Käräjäoikeus varaa toiselle puolisolle tilaisuuden lausua käsityksensä pesänjakajaksi ehdotetun soveltuvuudesta tehtävään. Esteellinen pesänjakajaksi on mm. toisen asioita hoitanut henkilö. Päätöksestä on mahdollisuus valittaa normaalissa järjestyksessä.

Kirjoittaja:

Olli-Pekka Myllynen

Olli-Pekka Myllynen

Olli-Pekka Myllynen on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin Yliopistosta 1995 (ylempi korkeakoulututkinto). Hän on toiminut lakimiehenä ja lakiasiainjohtajana sekä vuodesta 2009 omassa lakiasiantoimistossaan. Hän on toiminut jäsenenä (tuomarina) markkinatuomioistuimessa ja työsuhdekeksintölautakunnassa. Olli-Pekalla on yritysjuridiikan osaamisen lisäksi aina ollut kiinnostus perhe- ja perintöoikeuteen sen sisäisen loogisuuden vuoksi.

Andoms Lakiasiat Oy hoitaa yksityishenkilöiden lakiasioita Suomessa, vaikka käytännön syistä keskeisimmäksi toimialueeksi on muodostunut Uusimaa.